Kirjat

Anna pois rauhattomuus, ota vastaan hyvyys, lue sitten hitaasti

TULE ENKELIMÄISEMMÄKSI
Jos haluat laajentaa otsikkoa, voit kirjoittaa: Tule enemmän ihmiseksi

Tampereen tuomiokirkossa on seinämaalaus, jonka nimi on "haavoittunut enkeli". Maalauksessa on etualalla haavoittunut enkeli, jota kaksi poikaa kantaa paareilla. Enkelillä on kädessään pieni nippu valkoisia kukkia ja silmiä peittää valkoinen side. Enkeli istuu paareilla vähän eteenpäin kumartuneena ja tarrautuu tiukasti kiinni kantotelineeseen. Siivessä on kaksi kirkkaanpunaista veritahraa. Etummainen poika kantaa kärsivällisesti taakkaansa, mutta takimmainen katsoo syyttävästi katsojaan: Sinäkö ammuit?

Kyllä, minähän ammuin? vastasin, kun katsoin poikaa silmiin. Sinunkaan omatuntosi ei koskaan tule puhtaaksi ennen kuin sanot: Kyllä, minä ammuin. Sinä vastaat teoistasi toisia kohtaan. Ja jokainen lähimmäinen, jonka kohtaat on "haavoittunut enkeli". Ihmisenä olemiseen kuuluu syyllisyys ja vastuu. Syyllisyys on osa ihmisen sädekehää, joskin yhtä mustaa kuin synti. Syyllisyys sanoo: Sinä olet ainutlaatuinen olento maan päällä, ainoa, joka kokee syyllisyyttä. Olet täysivaltainen, vastaat omasta elämästäsi.

Kysymyksellä "kuka on enkeli" on toinenkin vastaus. Sinussakin on enkeli, vaikkakin haavoittunut; sinun sisimpäsi on loukkaantunut. Se on myös sinun syytäsi. Sinä itse olet tehnyt syntiä taivasta vastaan.

Kristillisen uskomme mukaan et tule koskaan tuntemaan ihmisyytesi sisintä salaisuutta ennen kuin tunnustat, että sinussa on jotain suurempaa kuin sinä, jotain pyhää ja rajatonta katoavassa ruumiissasi. Tämä on ihmisen tragiikka ja suuruus. Ihminen on sekä maan tomu että tomusta nouseva kukka, hän on kahtalainen ja eheyden mysteeri. Kuka muu kuin mieletön voi sanoa, että hän tuntee itsensä? Ihminen on sekä saalistava peto että näkymättömän ja ikuisen todellisuuden jäsen, "enkeli".

"Enkelin" hoitaminen terveeksi on sinun elämäsi hengellinen tehtävä. Tärkein kysymyksesi ei olekaan: "Kuka ampui?" tai "Kuka haavoittui?" vaan "Kuinka tulla terveeksi?". Haavoittunut enkeli sielun kuvana kertoo, että ihminen on yhteydessä jumalalliseen ja siksi itsekin mysteeri. Sinäkin muistutat aurinkoa täydellisen auringonpimennyksen aikana (hyvä on, pienen pientä aurinkoa). Kukaan ei näe sieluasi, mutta koronasi näkyy hyvin, elämäsi säteily, joka ilmaisee, mitä voi löytyä sisimmästäsi, jonka vain Jumala tuntee.

Sinun tulee yrittää nähdä haavoittuneita enkeleitä: silmistäsi omassa peilissäsi, kaikissa kohtaamissasi kasvoissa, loukkaantuneessa luodussa. Ajattele, kuinka paljon maailmassa on haavoittuneita enkeleitä! Se muuttaa käytöstäsi. Jos oma sisimpäsi on haavoittunut enkeli, tulee jotain enkelinkaltaista tapaasi ajatella, tahtoa, tuntea ja olla. On yhtä vaikeaa rakastaa itseään kuin rakastaa lähimmäistään. Mutta jos et rakasta itseäsi, inhoat myös lähimmäistäsi. Yritä siksi rakastaa itsessäsi sitä, mikä on erityisen rakastettavaa: ikiaikaista sieluasi, enkeliäsi.

Rakastaminen on helpointa teoissa. Jos haluat ilahduttaa jotakuta, tee jotain ilahduttavaa. Älä odota huomiseen. Äläkä pelkää. Sinun ei tarvitse koskaan tehdä enempää kuin voit. Elä niin, niin olet tullut enkelimäisemmäksi ennen kuin viikko on kulunut. Siten olet tullut enemmän ihmiseksi, enemmän omaksi itseksesi. Rukoile usein: "Puhdista minut, niin tulen puhtaaksi. Eheytä minut, niin tulen eheäksi. Vedä minut luoksesi, niin sydämeni saa rauhan." Apostoli kirjoittaa: Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa.

ajatukset Väven -kirjasta