Taivaanranta

Opetuslapsen päiväkirjasta

Kolmannen päivän iltana.

Olen hämmentynyt. Olimme koolla lukittujen ovien takana ja yhtäkkiä Hän seisoi keskellämme ja sanoi: ”Rauha teille. Niin kuin Isä on lähettänyt minut niin lähetän minä teidät.” Mielessäni kävi epäilys, ettemme me voi mihinkään mennä. Meille käy samoin kuin hänellekin. Meidät vangitaan ja tuomitaan kuolemaan. Mutta samassa Hän puhalsi meitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki.” Sil­loin sisimpäni alkoi väristä, enkä oikein vieläkään ole tolallani. En ole valmis lähtemään, mutta tiedän, että lopulta on lähdettävä.

 

On jotenkin on samanlainen olo kuin silloin Gennesaretin rannalla, kun ensimmäistä kertaa tapasin Hänet. Olimme olleet koko yön kalassa. Käyneet läpi kaikki hyvät apajat. Kerran toisensa jälkeen nostaneet tyhjän verkon. Huuhdoimme verkkoja, kun Hän tuli siihen ja alkoi kysellä. Kerroimme, että olimme tehneet turhaa työtä. Silloin Hän ei enää kysellyt. Hän kehotti lähtemään uudelleen ve­sille. Epäilin silloinkin mielessäni, ettei se kannata. Kehotus oli kuitenkin jotain enemmän kuin ke­hotus. Meidän oli lähdettävä. Ja saimme kalaa, enemmän kuin koskaan. Hämmentyneenä ja peläs­tyneenä mietin, mitä tämä oikein on.

 

Hän ilmeisesti näki lävitseni, kun sanoi: Älä pelkää. Seuraa minua. Teen sinusta ihmisten kalasta­jan. Ja niinhän me sitten lähdimme Hänen seuraansa.

 

Neljännen päivän aamuna:
 Yöllä nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Kerran toisensa jälkeen näin Hänet edessäni, keskellämme lukitussa huoneessa. Siinä Hän seisoi. Haavat käsissään ja jalois­saan. Onneksi olin paikalla, muuten olisi ollut vaikea uskoa, että se todella oli Hän. ”Minä lähetän teidät”, Hän sanoi. Näinkö hän lähetti meidät, nytkö me olemme ihmisten kalastajia?

 

Mutta mitä me voimme tehdä. Hän oli kanssamme niin vähän aikaa. Emmekä läheskään aina ym­märtäneet, mitä hän puhui. Mitä hän sanoikaan: ”Jos joku teistä aikoo rakentaa tornin, niin kai hän ensin istuu laskemaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi. Muuten voi käydä niin, että hän joutuu jättämään työnsä kesken.” Tämähän olisi ihan ymmärrettävää, jos olisimme tekemässä taloa. Mutta ei Hän meille talonrakennusta ollut opettamassa, Hänhän jatkoi: ”Yksikään teistä ei voi olla opetuslapseni, ellei luovu kaikesta, mitä hänellä on.”

 

Mehän olemme luopuneet ja sitten Hänelle kävi niin kuin kävi. Mitä meille jäi. Ei mitään.

Vaikka eihän meillä ollut oikeastaan mitään silloinkaan, kun Hän kehotti meitä antamaan ruokaa tuhansille ihmisille.   Mahdoton tehtävä. Niin kuin nyt tämäkin: Menkää ja tehkää… Mutta silloin Hän oli kanssamme. Pienellä pojalla oli viisi leipää ja kaksi kalaa. Hän katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Sitten Hän mursi leivän ja antoi palat meille. Me jaoimme ja jaoimme ja jaoimme. Ruokaa riitti kaikille. Pienet eväät monille tuhansille. Miten mahdoton tehtävä oli mahdollinen? Hän katsoi taivaaseen ja lausui kiitoksen.

 

Hän lupasi, ettei Hän jätä meitä yksin. Ja pitkälle yöhön värisinkin tuosta kokemuksesta, kun hän sanoi ”Ottakaa Pyhä Henki.” Hän on poissa, mutta ehkä emme olekaan yksin. Ja jäihän meille ko­kemukset, Hänen kanssaan eletty elämä. Mutta miten voi ryhtyä ihmisten kalastajaksi? Eväät ovat vähissä. Taito ja rohkeus puuttuu. Rahaakin on vähänlaisesti.

 

Vaikka mitä minä tässä turhia murehdin. Hänhän vakuutti, että Taivaallinen Isä tietää, mitä me tar­vitsemme. Hänhän kehotti etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin kaikki muukin annetaan sen myötä. Huomispäivä pitää kyllä itsestään huolen. Katsonpa siis taivaa­seen, ojennan tyhjät käteni ja lausun kiitoksen.

Taidan sittenkin lähteä kalaan. Ihan vain omaksi ilokseni. Huomispäivä pitää kyllä itsestään huolen. Ja Herra meistä.   Siunatkoon meitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki.